Artikkelit

Mitä tarkoittaa “Asmo – No Exit. Kuinka tapoin rakkaani ja muita tarinoita startup maailmasta”

Pilkon kirjani nimen nyt osiin ja selitän miksi tällainen nimi.

Asmo. Tämä on minun etunimeni. Ja yleensä myös yrityksieni ja tuotteideni alku. Asmotor, Asmo Solutions, Asmo-laturi, Asmo -kirja. Ääliömäistä itserakkautta, erinomaisen oivaltavaa vai jotain ihan muuta? Siitä saat vetää omat johtopäätöksesi. Ainakin muistat minun nimeni vai mitä? 🙂 Suomi on pullollaan yrityksiä joissa vilahtaa omistajan nimi. Jussin pyöräpiste, Pärnäsen korjaamo ja Pörhön autoliike.

No Exit. Kirjassa seikkaillaan startupmaailmassa jossa luotsasin perustamaani yritystä. Startup yritysten tavoitteena on lopulta myydä koko yritys suuremmalle tekijälle ja näin lyödä rahoiksi samalla kun pääsee itse eroon koko yrityksestä. Ihanteellinen ulospääsy omasta yrityksestä. Exit.
No Exit – Ei ulospääsyä. En myynyt yritystä vaan tuli konkurssi. Ei ollut enää muuta ulospääsyä. No Exit.

Kuinka tapoin rakkaani. Startupmentaliteettiin kuuluu, että kokeillaan uusia ideoita ja koitetaan tehdä niistä kannattavaa liiketoimintaa. Vaikka tekisit mielestäsi aivan loistavan tuotteen mutta se ei myy tai ei ole kannattavaa valmistaa, niin tuote täytyy tappaa ja lähteä tekemään jotain muuta. Tuote tai idea täytyy tappaa vaikka kuinka rakastaisit sitä. Kill your darlings. Tapa rakkaimpasi. Tapoin useita tuotteita ja ideoita matkan varrella. Myös sellaisia joita pidin erinomaisina. Vaikka idea olisi erinomainen, ei sitä voi tehdä jos se ei ole kannattavaa liiketoimintaa. Ikävä kyllä.

Muita tarinoita startupmaailmasta. Jottei kirja pelkkää synkistelyä olisi niin kerron useita mullistavia kokemuksia, outoja ja hauskoja sattumuksia mitä tässä matkallani startup vuoristoradassa kohtasin. Startupmaailma on hassu paikka.

Miksi sitten kirjan nimessä on suomea ja englantia sekaisin? Koska tällaisella finglish -nimisellä kielellä seikkailin ja pärjäsin viimeiset viisi vuotta, niin pitäähän sitä saada kirjan kanteenkin.

Lue ilmaiseksi kirjani kolmekymmentä ensimmäistä sivua lataamalla ne tästä.

Suomen Oulu – Maailman suurin co-working tila

Oulu on mielestäni kuin yksi suuri co-working tila. Täällä on paljon eri toimijoita, jotka auttavat eri tavoin yrittäjiä, yrittäjiksi haluavia tai aikovia, opiskelijoita ja yrityksiä kohtaamaan jne. Tapahtumia järkätään siellä sun täällä. Yksi heikkokin puoli tässä on. Nimittäin se, että koska tekijöitä ja tapahtumia on näin paljon niin informaatio on ympäri ämpäri nettiä, eikä sitä osaa välillä edes etsivä löytää. Siispä päätin listata suurimman osan tästä Oulun yritysekosysteemin tekijöistä pienen esittelyn kera.

 

Njetworking Inn
Sosiaalinen voittoa tavoittelematon yritys joka tarjoaa edullisia toimistotiloja yrityksille. Njetworkilla on kaiken kokoisia huoneita, joita voi vuokrata, on yhteiset työskentelytilat jossa saa työskennellä edullisemmalla kuukausimaksulla. Neukkarit, vessat, esiintymislava ja keittiö on kaikkien vuokralaisten yhteisessä käytössä. Kahvi ja tee sisältyy vuokraan! Njetworkilla järjestetään usein myös tapahtumia yrittäjille. Myös sinä voit järjestää siellä tapahtuman pienellä korvauksella. Vuokralaisille tapahtumien järjestäminen kuuluu hintaan. Käynti sisään onnistuu aamusta iltaan ovikoodilla. Mulla on täällä toimistohuone. Isokatu 56 on osoite.

 

OuluES
Korkeakouluopiskelijoiden pyörittämä järjestö, jonka tavoitteena on inspiroida nuoria ja opiskelijoita yrittäjyyteen, kasvattaa heidän verkostoaan ja auttaa Suomi nousuun. OuluES järjestää myös useita tapahtumia ympäri vuoden, joissa voi tavata opiskelijoita, yrittäjiä ja muuten vain yrittäjämielistä porukkaa.

 

Uusyrityskeskus
Kun sulla on yritysidea eikä mitään hajua, mitä pitäs seuraavaksi tehdä. Mene Uusyrityskeskukseen niin ne neuvoo. He kertovat miten saat haettua starttirahaa ja miten teet liiketoimintasuunnitelman. Opastavat oikean yritysmuodon valitsemisessa. Tämä on Oulun kaupungin tarjoama ilimanen palavelu. Siellä kolme jamppaa nimeltä Auvo, auttavat sinut alkuun.

 

Kielo Growth
Tämä on jännä juttu. Takasen Ari halusi antaa jotakin takasin Oulun yrittäjäyhteisölle niin se perusti tämmösen Kielo Growth nimisen jutun. Se on yrityshautomo jossa samanhenkiset yrittäjät ja yritykset kehittävät omaa tuotettaan eteenpäin. Kielolla on aika isot tilat Linnanmaalla. Kokonainen rivitalokompleksi. Kielo tarjoaa näitä tiloja yrittäjille ja yrityksille joista ne tykkää. Saattaapa Kielo myös sijoittaa ihan oikiaa rahaa tämmösiin firmoihin. Omien sanojensa mukaan Kielo Growth on yrityshautomo autotalliyrityksille, joissa töitä tehdään kädet savessa. Tarjoamme puitteet, tilat ja palvelut, jotta yrittäjämme saavat rauhassa keskittyä omaan osaamiseensa.

 

Op-Cowork
Ossuuspankin kokeellinen yhteistyöskentelytila kaupungintalon vieressä. Co-work by OP Lab on Oulun ydinkeskustassa sijaitseva työ- ja tapahtumatila yrittäjien, yritysten ja yhdistysten käyttöön. Katutason kerros on ilmaisessa käytössä kelle tahansa joka haluaa tulla läppärinsä kanssa työskentelemään. Kahvia saa ilimaseksi automaatista. Löytyy hienoja äänieristettyjä puhelinkopin näköisiä työskentely-yksiöitäkin mikäli haluat arkaluontoisempia puheluita puhua. 99€ kuukausimaksua vastaan myös ylä- ja alakerta neukkareineen ja keittiöineen on käytössäsi. Toivoa saattaa, että Ossuuspankki älyää jatkaa tämän tilan pyörittämistä.

 

Business Oulu
Oulun kaupungin pyörittämä virkamieskoneisto jotka koittaa tehdä kaikkensa, että yrittäjillä ja yrityksillä olisi Oulussa hyvä olla. Heillä on valtava määrä tehtäviä hoidettavanaan. Nyt uusimpana hommana Business Oulun vastuulle tuli myös työllistämispalvelut.
Business Oulu järjestää lukuisia koulutuksia ja tapahtumia vuoden aikana. Suurin osa ilmaisia ja osa maksullisia. Täältä löytyy apua jos tarvitset tontin yrityksellesi, haluat tietää sijoittajista tai oikeastaan ihan mitä tahansa tulee mieleen mikä vain liittyy yrittämiseen. Täältä saa kyllä apua. Yksi kritiikin aihe toki on, että aina ei tiedä keneen siellä kannattaisi ottaa yhteyttä missäkin asiassa. Toki ihan sama kelle siellä soittaa ja esittää asiansa niin kyllä he oikealle henkilölle ohjaavat. Rohkeasti luuri käteen. Heille maksetaan palkkaa siitä, että he auttaisivat sinua.

 

Business Kitchenit
Tämä meni hämmentäväksi. Business Kitchen oli aiemmim mahtava paikka ja mielentila Torikadulla Oulun keskustassa. Sittemmin erinäisistä poliittisista ja sisäilmaan liittyvistä asioista johtuen Business Kitchen repesi kahtia. Toinen puoli lensi Kotkantielle Oulun seudun ammattikorkeakoulun kampukselle kun toinen puoli meni Linnanmäelle yliopiston kampukselle.
Business Kitchen on yhteisöllinen yhteistyöskentelytila opiskelijoille, opiskelijamielisille, yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville.

 

Demola
Demolassa yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat ratkaisevat yritysten ongelmia projektimuotoisesti. Opiskelijalle tämä on osa opintoja ja yritykselle tämä on hyvä keino saada täysin uutta näkökulmaa ja erilaisia ratkaisuja omaan bisnekseen.

 

A. Vipunen
Keksintötoiminta kunniaan! A. Vipunen tarjoaa jäsenilleen inspiroivan innovaatioympäristön ja keksijäyhteisön tuen. Keksijöillä on mahdollisuus tiimiytyä muiden keksijöiden kanssa vanhojen ja uusien keksintöjen kehityshankkeissa. Lisäksi yhteisö voi osallistua yrityksiltä saatujen toimeksiantojen toteuttamiseen ja vastata kansainvälisten IPR-yritysten tarjouspyyntöihin. Jäsenmaksu hurja viisi euroa!

 

Avanto accelerator
Onko sinulla liikeidea, jota haluat kehittää tai tutkia osana opintoja? Avanto ideakiihdyttämö ja yrityshautomo ovat tarkoitettu Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston opiskelijoille joilla on liikeidea, jonka liiketoimintamahdollisuutta he haluavat tutkia ja kehittää. Ohjelma voidaan räätälöidä myös sellaisille henkilöille joilla on jo yritys, jonka toimintaa he haluavat kehittää. Avanto-ohjelmasta saa myös  opintopisteitä!

 

Polar Bear Pitching
Tämä on meidän kaikkien Oululaisten oma maailmalla tunnettu hullu, hauska, mutta silti vakavasti otettava tapahtuma jossa aloittelevat yrittäjät pitchaavat yritysideansa sijoittajille. Ja normaalista pitchaustapahtumasta poiketen saat puhua ihan niin kauan kuin haluat täysin ilman aikarajaa. Kunhan pidät myyntipuheesi avannosta joka on sahattu teatterin edustalle mereen.

 

Northern Glow
Northern Glow –bisnesfoorumi valaisee Oulun vuosittain. Satoja osallistujia, inspiroivia opouhujia. Keskustelua uusista liiketoimintamahdollisuuksista, kasvusta ja digitalisaation seuraavasta askeleesta.

 

Teollisuus summit
Tapahtuma on totutusta poikkeavalla ja oululaisella otteella toteutettu korkeatasoinen yritys- ja elinkeinoelämän tapahtuma. Arktisen alueen teollisuus- ja cleantech-sektorin päätapahtuma nostaa esille merkittäviä yritysten ja koko alueen kasvuun ja kehitykseen vaikuttavia ajankohtaisia teemoja

 

Salesvation
Aina sanotaan, että Suomalaiset ei osaa myydä eikä markkinoida. No täällä kohtaa ne tyypit jotka on eri mieltä. Tai jos et osaa, niin mene tänne niin voit ehkä oppia.

 

Mega Matchmaking
Mega Matchmaking on tapahtuma jossa Oululaiset yritykset pojottavat ständeillä ja työttömät ja työnhakijat käy kyseleen niiltä töitä. Tänne osallistuu vuosittain palijon yrityksiä ja työnhakijoita. Kannattaa käydä vaikkei olisi työtönkään.

 

Pestipäivät
Oulun yliopistolla järjestetääb Pestipäivät, jossa yritykset, työnhakijat ja opiskelijat voivat törmätä keskenään. Työnhakijoilla on loistava tilaisuus keskustella päivän aikana rekrytoinnin asiantuntijoiden kanssa, verkostoitua ja hankkia hyödyllisiä vinkkejä oman uran suunnitteluun sekä käytännön ohjeita työnhaun tueksi. Tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy ja kaikki uutta uraa suunnittelevat ovat tervetulleita Linnamaalle Pesti-päivänä!

 

Socializing friday
Socializing Friday on säännöllisen epäsäännöllisesti järjestettävä verkostoitumistapahtuma Njetworking Innissä. Ilimanen sissääpääsy ja joku firma sponssaa aina kaljat ja pikkusuolaset sitä vastaan, että saa esitellä omaa toimintaansa tapahtumassa ja pitää kuivan puheen.

 

Oulun Startup ja Internet yrittäjät
Facebook ryhmä jossa Startup yrittäjät joskus keskustelevat.

 

Oululainen yrittäjä – Oulun seutu
Facebook ryhmä jossa Oululaiset yrittäjät joskus keskustelevat.

 

poppis (pohjois-pohjanmaan nuoret yrittäjät)
POPPIS ryhmään ovat tervetulleita kaikki Pohjois-Pohjanmaan alueella toimivat nuoret yrittäjät. Ikärajaa ei virallisesti ole määriltelty, mutta yleensä yli 40-vuotiaat ovat mieltyneet muihin ryhmiin  Tervemenoa keskustelemaan, saamaan tietoa ja jakamaan fiiliksiä tässä ryhmässä!

 

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
”Jäsenyrittäjänä kuulut n 4 300 pohjoispohjalaisen yrittäjän yrittäjyys verkostoon, joka yhdessä tekemällä ja toimimalla luo elinvoimaa alueelle ja koko Suomeen. Aluejärjestö on perustettu 1938 ja paikallisyhdistyksiä on 29. Olemme jäsenmäärältämme alueemme suurin elinkeinoelämänjärjestö. Teemme aktiivisesti työtä alueemme pk-yrittäjyyden eteen. Autamme paikallisyhdistyksiämme ja viemme alueemme yritysten viestiä myös kattojärjestöllemme Suomen Yrittäjille. Teemme työtä laajalla rintamalla tukien yritysten elinkaaren jokaista vaihetta. Olemme mukana tälläkin hetkellä noin 60:ssä eri toimielimessä tuomassa esille yrittäjien näkökulmaa.Järjestön neuvontapalvelut, koulutukset, tapahtumat ja jäsenedut antavat tukea ja apua jäsenyrittäjillemme. Yrittäjäjärjestö tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia verkostoitua toisten yrittäjien ja eri sidostahojen kanssa”

 

Oulu Game Lab
Maailman paras koulutusohjelma, jossa voit oppia pelialaa toimimalla kuin oikea yritys. Kestää 6kk tai 12kk riippuen kuinka innostut asiasta. Voit hakea tänne jos ole Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelija tai sitten voit hakea myös avoimen ammattikorkeakoulun kautta vaikket olisikaan opiskelija. Suosittelen lämpimästi kaikille peleistä kiinnostuneille näin Oulu Game Lab alumnina.

 

Fiban
Kyllä..Fiban toimii myös Oulussa. Kyseessä on suomalaisista enkelisijoittajista koostuva järjestö. He järjestävät sijoittajille ja sijoittajiksi haluaville tapahtumia.

 

PAVA
Pohjoisen audiovisuaaliset ammattilaiset PAVA ry on media- ja pelialan organisaatio, jonka tehtävänä on edistää alalla toimivien yritysten ja henkilöiden ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja pohjoisessa Suomessa. PAVA ry pyrkii edistämään media- ja pelialan yritysten tunnettavuutta niin toimialan sisällä kuin suuren yleisön keskuudessa.

IGDA Finland
IGDA on kansainvälinen pelialan voittoa tavoittelematon järjestö tai yhteiö joka auttaa peliyrityksiä ja pelialla työskenteleviä. IGDA järkkää paljon pelialan bileitä, pikkujouluja ja melkeinpä kuukausittain kokoontumisia Cafe Roosterin kellarissa. Jos sulla on huppari, niin liity IGDAan.

Tässäpä nämä, jotka ensimmäisenä tulivat mieleen. Kannattaa tutustua näihin. Avaavat ovia.

Ota yhteyttä tai jätä kommentti jos unohdin jotain.

Eeppinen käsikirja nuorille yrittäjille

EPIC- Nuoren yrittäjän käsikirja

Martta ja Sami, nuo kaksi luovuuden ja iloisen asenteen ruumiillistumaa päättivät tehdä kirjan nimeltä EPIC – Nuoren yrittäjän käsikirja. Kirjan joka on mukaansatempaava tulevaisuuden tekijöiden ponnahduslauta yrittäjyyden ja omien unelmien toteuttamisen polulle. Epic on ajattelua avartava rajattomien mahdollisuuksien, luovuuden, rohkeuden ja yhdessä tekemisen seikkailuteos yrittäjiltä tulevaisuuden yrittäjille.

Martta & Sami <3

Kyllä, varastin EPIC -kirjan sivuilta tuon edellisen tekstin.

Myös minä sain kunnian päästä kirjaan. Avaan kirjassa omaa tarinaani. Sitä miten, tai ennemminkin miksi olen päätynyt yrittäjäksi ja tekemään asioita joita teen. Niinkin ihmisläheisesti nimetyssä kappaleessa, kuin: ”Raha: Väline unelmiesi toteuttamiseen”.

Haluan laskea muidenkin kynnystä lähteä yrittämään ja tekemään juuri sitä, mitä kukin on aina halunnut tehdä. Toteuttamaan omat unelmasi ja samalla lisäämään yhteisöömme hyvinvointia ja luomaan lisää paljon kaivattuja työpaikkoja. Työpaikat itsestään synny. Ne syntyy, kun joku lähtee tekemään juuri sitä mitä haluaa ja tavoitteeseen päästäkseen palkkaa apuvoimia.

Silloin kun minä oli nuori (!). Niin ei käynyt mielen vieressäkään ruveta yrittäjäksi. Ei semmoista vaihtoehtoa tullut edes mietittyä. Silloin vaan mentiin Nokialle töihin niinkuin muutkin. Ja niinhän minä silloin nuorena poikana meninkin.
Nyt ilmapiiri on muuttunut tuosta ajasta sellaiseksi, että nuorille on ihan oikeana vaihtoehtona lähteä tekemään rohkeasti omaa juttuaan. Kouluissa opetetaan, mitä yrittäjyys oikeasti on, telkkarista tulee Leijonan luola -tyylisiä ohjelmia, yksi Suomen suurimpia tapahtumia on Slush -startup tapahtuma. Ja nyt; tämä kirja.

Tavoittele unelmiasi. Yritä edes. Aloita lukemalla tuo eeppinen käsikirja.

 

Disclaimer: Ei, en saa mitään palkkiota kirjan mainostamisesta. 🙂

Polar Bear Pitching

Olen omissa ympyröissäni väsymättömästi mainostanut Polar Bear Pitching -tapahtumaa. Ajattelin vähän raottaa, että miksi.

Polar Bear Pitchingillä on sydämessäni erityinen paikka. Kun tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014, ajattelin että minä kun en tuonne avantoon mene sijoittajien perseitä nuolemaan. Mutta kun tapahtuman äiti Mia kertoi minulle, että osa sijoittajistakin hyppää avantoon esittelemään itsensä, olin myyty. Avantoon oli päästävä kertomaan Asmo-laturista koko maailmalle. Tai no silloin taisin ajatella, että koko Oululle.

Koko tapahtuman idea on absurdi ja todella typerryttävän hauska. Kyseessä on siis pitchauskilpailu, Leijonanluola-ohjelmasta tuttu konsepti: kerrotaan sijoittajille omasta liikeideasta tai yrityksestä olennainen parin kolmen minuutin aikana. Normaalisti pitchaajat eivät vain lopeta sitä puhumista, vaan selittäisivät omaa ideaansa tuntitolkulla, mitä kukaan ei jaksaisi kuunnella. Siitä tämä avannosta pitchaamisen idea onkin lähtenyt. Polar Bear Pitchingissä saat puhua niin pitkään kuin vain suinkin haluat – kunhan teet sen avannosta käsin.

 

Asmo Saloranta and J-Bear

Lumipalloefekti

Odotin kylpytakki päällä omaa vuoroani asuntoautossa, joka toimi lämpiönä. Kanssani odotti silloinen Jollan toimitusjohtaja Marc Dillon. Kerroin hänelle keksimästäni laturista ja hän oli epäuskoinen: miten minulla voi olla tuollainen laturi, kun ei Nokiakaan sellaista ollut tehnyt.

Olin varautunut selittämään oman ideani kahdessa minuutissa. Kylmä vesi ilmeisesti aiheuttaa tehokkuutta puheeseen, sillä oma pitchaukseni kesti vain 47 sekuntia.

Tämä 47 sekuntia riitti siihen, että hommat lähtivät rullaamaan. Tapahtuman jälkeen pääsin Ylen Puoli seitsemän -ohjelmaan. Kuvasimme viiden minuutin pituista spottia valokeilassa kaksi päivää. Tampereella ja Oulussa. Kun ohjelma sitten tuli telkkarista, johan rupesi puhelin soimaan. Samana iltana olin sopinut tapaamisen kolmen eri matkapuhelinvalmistajan kanssa. Näin Polar Bear Pitching aloitti lumipalloefektin, jota on nyt kestänyt jo muutama vuosi.

Niin ja nykyäänhän tuo avannon reunalla tapaamani ja puheitani epäillyt Marc Dillon on Asmo Solutionsin toimitusjohtaja.

 

Asmo Solutions Team

Tiimi avantoon

Kävimme Asmo Solutionsin tiimin kanssa viime viikolla avannossa ihan kannatuksen vuoksi. Tänä vuonna annamme tilaa muille tulevaisuuden Übereille ja Facebookeille, jotka esittelevät uusia ideoitaan. 

 

 

 

Suosittelen lämpimästi pitchaamista avannosta jokaikiselle startupille.

Tule ainakin katsomaan tapahtumaa Oulun torille keskiviikkona 15.2. Lisätietoja ja suora lähetys tapahtumasta löytyy myös osoitteesta: www.polarbearpitching.com.

btw. Brittilehti The Guardian siteerasi minua “I’m not going to go and lick some investor’s arse while standing in an ice-hole”. Kyllä äiti oli ylpeä pojastaan.

Mystinen kutsuvierastilaisuus

Tällä viikolla tuli koettua mystinen kutsuvierastilaisuus. Toimistollamme hämmensivät oudot kutsukirjeet, joita oli ilmestynyt postilaatikkoomme. Kirjeissä kutsuttiin jonnekin ja sanottiin, että lisää tietoa tulee myöhemmin. Ehkä.

Oudot kutsukirjeet

Oudot kutsukirjeet

Muutaman päivän päästä kutsun saapumisesta sain sähköpostin. Siinä oli linkki oudolle sivulle, jossa oli päivämäärä 18.11., kellonaika 17.00 ja gps-koordinaatit. Gps-koordinaatit osoittivat Oulun keskustaan samaan osoitteeseen, jossa sijaitsee Business Kitchen.

Ja niin saapui 18.11.

Viimein saapui perjantai 18.11. ja kello löi 17. Oli aika selvittää, mistä on kysymys. Ovi oli auki ja kapusin portaita neljänteen kerrokseen, jossa Oulun startup-hubi nimeltä Business Kitchen sijaitsee. Siellä oli ovessa lappu, jossa luki, että väärä paikka, kiipeä vielä kaksi kerrosta.

Kuudennessa kerroksessa oli ovi auki Oulu Dev labin tiloihin. Sinne sisälle siis. Lattialla oli paperi, jossa kehotettiin laittamaan puhelin äänettömälle. Sisällä odotti toista kymmentä tuttua naamaa Oulun yrittäjäympyröistä. Oli mm. Business kitchenin, Telluksen, Demolan ja Pivon väkeä. Kaikki paikallaolijat olivat yhtä hämmentyneitä kuin minäkin. Kukaan ei tiennyt, mistä on kysymys.

Mystinen kutsutilausuus

Ville Pohjonen isännöimässä mystistä kutsuvieratilaisuutta

Lopulta Ville Pohjonen kertoi, että joku oli pyytänyt häntä toimimaan tapahtuman isäntänä ja antanut hänelle minuuttiaikataulun tasoiset ohjeet, joita noudattaa. Myöskään Ville ei tiennyt, ainakaan omien sanojensa mukaan, kuka tämän mystisen tapahtuman takana oli.

Ohjelma alkaa

Seinälle oli listattu kielletyt puheenaiheet. Niitä olivat mm. sää, startupit, pöhinä, koulu, Polar Bear Pitching ja Asmo-laturi. Katossa roikkui ilmapalloja sekä pari pinataa. Hyvin hämmentävä sisustus kaiken kaikkiaan.

Ville aloitti laittamalla näytölle sekuntikellon, joka laski minuutista alaspäin. Tehtävänä oli olla koko porukka minuutti vain hiljaa. Suoriuduimme ensimmäisestä tehtävästä kohtuu hyvin.

Seuraavaksi jakaannuimme ryhmiin miettimään, miten voisimme rentoutua. Tämän jälkeen jaoimme ajatuksiamme rentoutumistavoista koko ryhmälle. Esiin tuli mm. hölkkääminen, Netflix, jooga ja sohvalla makaaminen.
Kun kaikki olivat kertoneet omat rentoutumistapansa, kertoi Ville, että olemme kaikki väärässä! Ja että oikea rentoutumistapa on nauttia olutta ja viiniä sekä snackseja parhaassa seurassa. Samalla paljastaen tarjoilupöydän valkotaulun takaa.

Mystisen kutsuvierastilaisuus ja sen osallistujat, Kuva: Ville Pohjonen.

Ryhmäkuvan  nappaamisen jälkeen Ville luki mysteerikolta tulleen viestin, jossa sanottiin, että kutsutut ovat auttaneet pyyteettömästi Oulun yrittäjä – ja startup-skenessä ja että oli aika antaa meille jotain takaisin. Siitä siis kiitoksena nämä mysteerikutsut. Tämän kaiken takana olleen nimeä emme saaneet edelleenkään selville. Viesti oli allekirjoitettu nimellä Batman.

Lopputulema

Täytyy sanoa, että tämä Batmanin upea idea, vaivannäkö, ja tunnustus siitä, että olemme saaneet Oulun yhteisöön hyvää aikaiseksi lämmitti mieltä ja antoi taas uutta energiaa jatkaa samalla tavalla. Oulu on hieno paikka elää ja yrittää yrittää.

Elämme mystisiä aikoja, ystävä hyvä.